Olen värjännyt kasveilla lankoja muutaman vuoden ajan ja niitähän on kertynyt jo kilokaupalla kaapin perukoille. Valitsin samansävyisiä keltaisia ja vihreitä lankoja huopaa varten reilun 500 g verran. Tein jonkinlaista värisuunnitelmaa ja kerin vyyhdit noin 30 gramman keriksi. Todellisuudessa varaamastani lankamäärästä tuli käytettyä vain noin 370 grammaa.

Itse kudonta tapahtui paikallisen Taitokeskuksen tiloissa. Olin varannut osuuteni loimesta muutamaa viikkoa aiemmin ja kun kuulin että vuoroni on tullut niin otinpa pekkaspäivän ihan kutomista varten...

Olen kyllä kutonut ennenkin, mattoja lähinnä, siksi tuntui oudolta jättää kudelanka niin harvaksi (noin 4 lankaa/ cm).

Käsiala tasottui sitä mukaa kun työ edistyi, muutama "tiukempi" kohta sattui jäämään sinne tänne...

Kudoin huovalle pituutta 210cm ja kun se otettiin pois puista niin pituus väheni 190 cm:iin. Huopa kuulemma kutistuu vielä käytössä ja pesun jälkeen jonkin verran.

Aikaa huovan tekemiseen meni noin 9 tuntia. Lankojen keriminen sukkulaan vie oman aikansa, itse kutominen on nopeaa jahka poljenta jää muistiin.

Lointa jäi vielä yhteen huopaan ja kun kukaan ei ollut sitä varannut niin laitoinpa muutaman päivän päästä uuden huovan alulle. Sekin on jo valmiina, viimeistelyä vaille.